Mari Väyrynen-Kunnas

0400 714 856

mari.vayrynenkunnas

@gmail.com

Omat_hevoset

hevosura

Hevosurani alkoi jo ollessani noin 8-vuotias. Ahkerana hevostyttönä vietin aikaa talleilla enemmän kuin koulussa. Rämäpäisenä kakarana opin jo hyvin nuorena paljon asioita hevosen käsittelystä sekä ratsastuksesta, toisinaan myös kantapään kautta. Ensimmäisen oman hevosen sain 14-vuotiaana, jonka jälkeen olin jo varma tulevasta ammatistani ja elämäntavastani.

Työkokemusta aloin hankkia peruskoulun ohella eri talleilta pääasiassa maastojen vetäjänä sekä huolehtien hevosten sekä tallin hoidosta. Oman hevosen myötä aloitin valmennukset ulkomaisten ja kotimaisten opettajien johdolla.

Kiinnostus Islantiin oli luonnollisestikin suuri ja päätinkin lähteä hakemaan lisää kokemusta sieltä.

Työskentelin siellä muun muassa vuoden 1997 töltin MM-mestarin Vignir Siggersonin luona sekä Pall Holmarssonin isän tilalla Minniborgissa. Auttelin myös välillä Pallia ja Hugrunia heidän tilallaan. Heille kuuluu suuri kiitos kaikesta avusta ja opeista joita olen vuosien varrella saanut. Reilun vuoden ehdin työskennellä islannissa josta tulee kohta kuluneeksi lähes yhdeksän vuotta.

Islannista paluun jälkeen vuonna 2001 koulutin itseni SRL:n hyväksymäksi harrasteohjaajaksi, jonka jälkeen opetin muun muassa Talli Hofgårdissa sekä Kuuman Hevosissa ja jäin päätoimisesti hevosalalle. Kuumassa työskentelin lähes 4 vuotta pääasiassa opettajana sekä ratsutin hevosia ja hoidin tallia. Mieleenpainuvimpia ja  opettavaisimpia hetkiä olivat 50 hevosen treeni yhdessä työkaverien kanssa Kuuman aloittaessa toimintaansa.

Vuonna 2007-2008 koulutin itseni hevoshierojaksi. Se oli todella mielenkiintoista ja toikin uutta näkökulmaa valmentautumiseen. Samana vuonna sain myös FEIF- ohjaajan luokituksen tasolle 2. Vuonna 2008-2009 suoritin vielä Ypäjällä SRL:n ratsastusvalmentajan tutkinnon sekä sain aluevalmentajan lisenssin.


YHTEISTYÖKUMPPANEITA:

DRAUMHESTAR OY

STALL RÖNNKULLA

MAISA PAAKKINEN

CUSTOM SATULAPAJA

ISLANNINHEVOSTALLI DYNUR

AUSTURKOT

ANNIKA KYRKLUND

TALLI BJÖRKKULLA

ANNA ANDERSEN

SIRPA BRUMPTON

 

Yhteistyössä

backontrack

racing

dino

Syrjnen_logo