AJANKOHTAISTA
14.2.2012
Kuulumisia...
Pakkasjaksot ovat tänä talvena onneksi jääneet aika lyhyiksi, joten suurempia taukoja ei ole tullut ratsastuksiin ja opetuksiin. Viime syksynä aloittamani lajivalmentajakoulutus päättyi ja todistus tupsahti kotiin viime viikolla. Nyt on sitten seuraavien tavoitteiden vuoro. Suunnitelmissa onkin jo yhtä sun toista.
Tallillamme myynnissä oleva ruuna Losti etsii vielä kotia. 15v ruuna on tälläkin hetkellä säännöllisessä työssä, ja on erittäin pidetty ratsastajiensa keskuudessa. Lostista kannattaa kysellä jos olet etsimässä hyvää ja tervettä harrastehevosta.
Nuori tamma Madonna löysi ratsastajan itselleen, joten tamma ei nyt ainakaan tälläerää tule myyntiin uudestaan.
Omia taitojani olen käynyt päivittelemässä Kuumassa Thordisin valmennuksissa. Olen ollut erittäin tyytyväinen hänen opetukseensa ja kehitystä on tapahtunut. Säännölliset joka kuukausi pidetyt valmennukset ovat kyllä äärimmäisen tärkeitä kun halutaan päästä eteenpäin tavoitteissa. Motivoitunut ja työstään kiinnostunut valmentaja on suuri osa kehitystä ja tästä myös kiitokset Thordisille.
Hauskoja pakkaspäiviä :)
M
23.12.2011
Kulunut vuosi on ollut työntäyteinen, paljon on ehtinyt tapahtua ja ajatukset siintää jo ensi vuoteen ja tulevaan kilpailukauteen.
Tämä vuosi oli hiljainen kilpailujen osalta mutta tulevalle kaudelle on jo suunnitelmia, ja toivotaan että kaikki sujuu hyvin sekä hevoset pysyvät terveinä.
Olen painottanut työni suurimmaksi osaksi valmennuksiin ja opetuksiin. Oppilaita on ollut mukavasti lähes jokaiselle arkipäivälle, sekä viikonlopuille. Muutamia treenihevosiakin on aina ollut kuukausittain mutta pääosin päivät ovat kuluneet valmennettavien kanssa. Jatkoin valmentaja opintojani, muutama tentti vielä niin saan lajivalmentajakoulutukseni valmiiksi. Sitten suunnitelmissa siintää ammattivalmentaja opintojen aloittaminen, mutta siihen on vielä aikaa. Itsensä kehittäminen on todella tärkeää tässä työssä, ja on mielenkiintoista myös seurata muiden lajien ajankohtaisia asioita sekä ehkä napata sieltä omaankin käyttöön erilaisia työkaluja.
Ensivuosi näyttää jo työntäyteiselle opetusten ja valmennusten osalta. Varauksia otan vastaan heti joulun jälkeen. Tiedossa on kursseja ja valmennuksia myös oman hevosen kanssa, ja suunnittelua tulevaa kautta varten.
Nyt haluan toivottaa rauhaisaa joulua, ja onnea tulevalle vuodelle sekä kiittää kaikkia asiakkaitani kuluneesta vuodesta.
Mari
Huom, sähköposti yhteys muuttuu. Uusi osoitteeni on Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
24.10 KUULUMISIA... Syksy on kulunut pääasiassa opettaen ja hevosia ratsuttaen. Hieronta asiakkaitakin on mahtunut arkipäiviin mukavasti. Loppuvuosi alkaa olla aika täynnä varausten suhteen, mutta joitakin satunnaisia päiviä voi vielä kysellä. Pääsin mukaan liiton 2 tason valmentajakoulutukseen ja odotan sitä mielenkiinnolla, on mukava päästä taas oppimaan uutta ja tavata muiden ratsastuksen lajien ammattilaisia. Nottin tämän kesäinen oripoika muutti muutama viikko sitten nuorten hevosten laumaan Toivosen Minnalle. Vauva ajat ovat siis ohi, ja hienosti on sopeutuminen muiden kanssa eloon siellä sujunut.
Nyt muuten kannattaa tilailla back on track tuotteita jos tarvetta tai mielenkiintoa on, sillä tarjoan hyvät alet kalliimmista tuotteista, kuten hevosten loimista jne...
Myynnissä on lupaava tamma Marelista josta lisätietoja löydät myyntihevospuolelta. Kuviakin on tulossa pian.
Aurinkoista syys säätä...
M
9.10. Syksyn aikana tapahtuneista muutoksista huolimatta toiminta jatkuu edelleen Pornaisten Halkiassa vuokratiloissa. Tarjoan hevosten koulutusta ja yksityistunteja, sekä voit tulla tunnille omalla hevosellasi luokseni Halkiaan. Pro care Icelandichorses ei tarjoa enää täysihoitopaikkoja hevosille, koska toiminta keskittyy pääasiassa koulutus ja valmennuspalveluihin.
6.10. 4 vuotias lupaava tamma myynnissä. Katso myyntihevossivuilta.
18.9. Syksyn kuulumisia..
Kiirettä pitää...opetuksia on ollut mukavasti kotikonnuilla sekä muualla Suomessa ja varauksia on pitkälle loppuvuoteen. Syksyn ohjelmassa on myös mm. maajoukkuevalmennusta, sekä tarkoitus olisi jatkaa jossain vaiheessa myös valmentajakoulutusta. Syksy on tuonut myös muutoksia toimintaan. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme luopua täysihoitopaikosta. Otan vastaan nyt pääasiassa koulutettavia hevosia, ja luokseni voit tulla myös tunnille omalla hevosellasi tai lainata hevosen meiltä. Tarjoan pääasiassa yksityisvalmennustunteja. Toiminta jatkuu edelleen Pornaisten Halkiassa.
Jos olet myymässä hevostasi ja kaipaat siihen apua, otan myös hevosia myyntivälitykseen.
Aurikoista syksyä kaikille. 
Valmennussivulle päivitetty hintoja palveluista.
17.8.2011...
Tunteja ja kursseja voi vielä varata loppusyksylle, muutama vknloppu vielä vapaana.
Hierontaa hevosille arkisin. Kysy vapaita aikoja.
17.7.2011...
Kesä on mennyt vauhdilla...Hevoset palailivat laidunlomiltaan takaisin kotitalliin ja arki alkaa taas hiljalleen.
Dis löysi itselleen oman ihanan kodin joten hevosmäärä pieneni nyt yhdellä. Kiinnostusta siitä olikin aika paljon, joten kiitokset vaan kaikille kyselijöille. 
Kävimme Frostanin kanssa ensimmäisissä kisoissa ja ekaa kerta radalla. Se oli ihan kannattava reissu saada ensimmäinen kokemus siltä kantilta että harvakseltaan muualla ollut ruuna pelkäsi lähes kaikkea teltoista aitoihin, joten tekemistä kokemuksen hakemisessa ja radan ratsastuksessa on vielä rutkasti. Kotona hyvin sujuneista askellajeista oli pehmeällä radalla jäljellä ehkä 30 prosenttia....Alakanttiin jääneet pisteet tosin nostatti sisua ja kiukkua sen verran että pähkäilyjen sijaan nyt vaan ratoja alle ja lisää kuntoa ja valmennusta, jos mielii ylöspäin...
Arkipäiville on mahdollista vielä kysellä tunteja, ja jokunen viikonloppu löytyy vielä loppusyksyltäkin.
Aurinkoista kesää.
23.5.
Kisakausi on lähtenyt käyntiin. Meidän osalta kisareissut ovat vielä vähän jäissä. Tarkoitus olisi pyörähtää joissakin kisoissa kokemusmielessä , vaikka tähtäin ei tänä vuonna kovin korkealla olekaan. Lähes vuoden kestänyt toipuminen loukkaantumisesta hidasti tahtia niin merkittävästi että rauhallinen palaaminen takaisin treeniin on nyt ensiarvoisen tärkeää kestävyyden ja tulevaisuuden kannalta. Tässä huomaa taas kuinka tärkeää peruskunnon luominen on, ja sen takaisin saaminen pitkä tauon jälkeen on tehtävä huolellisesti. Niinpä tämä kesä keskitytään siihen, sekä osallistutaan valmennuksiin ja käydään joissakin kisoissa kokemusmielessä.
Nottin kaksi viikkoa sitten syntynyt orivarsa vahvistuu päivä päivältä, ja loikkii siihen malliin että jotain on kyllä peritty iskältä ja äidiltä...mielenkiintoisia vuosia on tulossa odotellen oriin kasvua.
Leppoisia kesäpäiviä toivotellen..
M
14.5.
Pikkumestari syntyi kauniina aamuna ja kaikki sujui hyvin. Toivomusteni mukaan sieltä syntyi komea musta oripoika. Uusi elämä on aina yhtä ihmeellistä
Dis etsii edelleen oikeaa omaa ihmistä. Tammasta on kuoriutunut todella laadukas harrasteratsu, olemme hieman kouluttaneet sitä pidemmälle ja se tekee edelleen hommia pienimuotoisessa tuntitoiminnassa. Disin luonne on todella tasainen, ja sen puolesta se sopisi myös perheratsuksi, mutta hyvä joustava töltti voisi olla omiaan myös tavoitteellisemmalle harrastelijalle. Kannattaa kysyä ajoissa, ennen juhannusta tehdyistä kaupoista on hinnasta mahdollista saada alennusta.
27.4.2011....Ja kesä tuli..... kevät on kulunut aikalailla kurssien ja valmennusten merkeissä. Opetuskeikkoja on ollut ympäri suomea, joten aika on mennyt mukavasti työn saralla. Maajoukkuevalmennus pyörähti käyntiin ja siitä on ollut todella paljon hyötyä, kiitos meidän islantilaisille valmentajille.
Kevään myötä lupaava tamma Nattrun löysi uuden kodin ja muuttaa pian uuden omistajansa hoiviin. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan millainen prinsessa siitä kasvaa.
Kun yksi lähtee, niin toinen tulee...Nottin vatsa on jo niin suuri, että pian saadaan alkaa odotella mestaria syntyväksi..
Aurinkoisia päiviä kaikille kiireen keskeltä...
M
16.3.2011 Kevät tulee....
Talvesta on selvitty ja aurinko paistaa ihanasti. Hevoset nauttivat selvästi aurinkoisista kevät-talvi päivistä ja lumet saavat kyytiä hiljalleen.. Kevään myötä kiirettä riittää. Viikonloput kuluvat kurssien, aluevalmennusten ja muiden opetusten merkeissä ja tulevana viikonloppuna käynnistyy maajoukkuevalmennus johon osallistun Frostanilla. Nottin vatsa on jo huikean kokoinen, vielä odotusta toukokuun alkuun ja sitten odotetaan mestaria syntyväksi.

Nyt olisi vakiotunti paikka vapaana tavoitteelliselle ratsastajalle, maastoonkin pääsee. Tunteja mahdollista saada kesäkuun alkuun asti.
Myyntihevoset sivua on päivitetty ja siellä on kuvia Dis tammasta. Kannattaa katsoa.
Aurinkoa
M
21.2.
Kuulumisia talven keskeltä..
Maajoukkuevalmennus pyörähti käyntiin pitkästä aikaa ja katselmukseen oli ilmoittautunut mukavasti ratsukoita. Itse ratsastin katselmuksen Frostanilla ja meidät valittiin B rinkiin mukaan. Aluevalmennettavistani oli katselmuksessa mukana Annastina Sol tammallaan ja ratsukko valittiin nuorten B rinkiin mukaan. Hieno juttu! Nyt vaan treenaamaan kohti ensi kesää.
Kirpeä pakkanen on hieman hidastanut työtahtia ja luonut omat haasteensa arkirutiineihin, että kevättä odotellessa..Täysipainoinen treenaaminen on ollut lähes täysin mahdotonta kun pakkasmittari näyttää jo kolmatta viikkoa - 20 astetta...Normaalit tallirutiinit tahtovat viedä moninkertaisesti aikaa vesiä sulatellessa jne..
Myyntihevoset sivulla on kuva Nattrunista, lisää kuvia on mahdollista saada sähköpostilla mikäli tamma kiinnostaa. Nattrunin kanssa olisi suunnitteilla näyttely nyt keväällä tai syksyllä. Nattrun liikkuu todella kauniisti ja kevyesti, ja siitä on kuoriutumassa todellinen prinsessa.
Kevään aikana Islannista on tulossa lisää myyntihevosia, nyt on hyvä aika vaikuttaa jos etsit jotakin tietyn tyyppistä hevosta. Suunnitteilla on tehdä ainakin yksi visiitti Islantiin kevään aikana joten kannattaa ottaa yhteyttä jos olet etsimässä hevosta.
Pakkas terkuin
M
8.1.2011 HYVÄÄ UUTTAVUOTTA.
1 TALLIPAIKKA VAPAANA, MAHDOLLISUUS MYÖS PIHATTOON MUKAVASSA PIENESSÄ LAUMASSA, TAI KARSINAPAIKKAAN. LAATUHEINÄ JA HYVÄT TREENIMAHDOLLISUUDET.
MYYNNISSÄ ASIAKKAALLA KAUNIS NELIKÄYNTI TAMMA, HINTA 6000E, SOITA JA KYSY LISÄÄ.
2 VAKIOTUNTIPAIKKAA VAPAANA RATSASTAJILLE JOILLA JO HIEMAN AIEMPAA KOKEMUSTA. LAADUKKAAT HEVOSET JA PIENET RYHMÄT.
JOS ETSIT HEVOSTA, NYT KANNATTAA OTTAA YHTEYTTÄ, TIEDOSSA USEITA KILTTEJÄ, TERVEITÄ PERHEHEVOSIA EDULLISESTI , LUPAAVIA HYVÄSUKUISIA NUORIA HEVOSIA SEKÄ PIDEMMÄLLE KOULUTETTUJA RATSUJA. HEVOSET SUOMESSA JA ISLANNISSA.
15.10
Syksy saapui ja eilen tuli jo ensimmäiset lumet..Syksy on kulunut pääasiassa opettaen sekä treenissä on eri ikäisiä hevosia, 3 ja 4 vuotiaita sekä muutamia vanhempia. Aluevalmennukset on pidetty syyskaudelta ja Sirpan kanssa ehdimme vetää myös yhden kuivaleirin Eerikkilän urheiluopistolla. Työntäyteinen syksy jatkuu edelleen treenihevosten ja opetusten parissa.
Uusi tulokas Thotti vaihtoi omistajaa alkusyksystä. Suunnitelmat Thottin kanssa hieman muuttuivat luonnollisesti mutta sellaistahan se elämä hevosten kanssa on. Thotti jäi meille asustelemaan ja nautiskelee elämästään uuden omistajansa hoivissa.
Ori Frostan jatkaa kasvuaan pian ruunana. Päätös ruunauksesta oli helppo, varsinkin uusien arvostelu muutosten tultua päätin että sillä on enemmän rahkeita edetä ratsuna kohti kilparatoja kuin taistella pisteistä näyttelyssä...joka on nelikäynti hevoselle muutenkin todella vaativaa. Ruunana elämä on auvoista ja vähemmän stressiä :)
Oma kasvattini Nattrun on nyt myynnissä, jos olet kiinnostunut 1 vuotiaasta huippusukuisesta tulevaisuuden lupauksesta, ota yhteyttä. Nattrun kasvaa Peltomaan tilalla Asikkalassa laumassa muiden nuorten hevosten kanssa.
Hyvää talven odotusta
M
9.8. PM viikko on ohi, fiilikset hyvät mutta väsyneet. 7 päivän kiireinen ja tapahtuma rikas viikko ypäjällä sujui hyvin. Nyt täytyy ladata akut ja suunnata taas ajatus alkavaan työviikkoon, päässä pyörii vain PM kisojen tunnari, arkeen palaaminen vie taas oman aikansa näin intensiivisen ja jännittävän rupeaman jälkeen. Suomen joukkue pärjäsi hyvin, jokainen teki ehjän suorituksen, ja b-finaali paikat myös parille ratsastajalle ja myöhemmin pois jääntien vuoksi vielä pari paikkaa lisää. Voidaan siis olla ihan tyytyväisiä. Paljon on vielä meillä tehtävää ja opittavaa mutta suunta on vain ylöspäin. :)
Nämä kilpailut olivat selvästi Norjan hallinnassa. Norjan joukkueella oli toinen toistaan upeampia hevosia ja Norjan kansallislaulun taidan osata jo ulkoa;) Norjaan lähti suurin osa kirkkaimmista mitaleista...
Nyt vaan treeniä lisää sekä valmennusta meille suomeen, siinä kai ne tärkeimmät avaimet. Hevosiin lisää voimaa ja energiaa niin mahdollisuudet on vaikka mihin.
1.8.
Vapaana tallipaikka islanninhevoselle. Yksilöllinen ja ammattimainen hoito, analysoitu kuiva/säilöheinä, mahdollisuus saada valmennus apua, ratsastuksen opetusta sekä lihashuoltoa hevoselle.. Valaistu kenttä, ja maastot rauhallisia kyläteitä..maneesi 4km päässä jota mahdollisuus vuokrata. Lisätietoja puhelimitse tai sähköpostilla.
Lokakuusta eteenpäin kaksi paikkaa vapaana vakiotunnille tallin hevosella. Pien ryhmä (max 3 ratsastajaa) tai mahdollisuus myös yksityistuntiin. Lisätietoja sähköpostilla tai puhelimitse.
Treenihevoselle vielä 1 paikka vapaana syksylle. Lisätietoja sähköpostilla tai puhelimitse.
7.7.
Kuulumisia kesältä..
Hevoset ovat terveitä ja kaikki ovat palailleet normaalin työhön. Paahtava helle ja itikat luovat vähän haasteita päiväsaikaan työskentelylle,mutta onneksi illat ovat viileämpiä. Frostanin jalka oli tehnyt ihmeparantumisen, ja saimme klinikalta erittäin positiivisia uutisia, hiljalleen voidaan palailla takaisin normaaliin treeniin. Nott kävi moikkaamassa Roopea ja nyt sen vatsassa kasvaa tuleva mestari ;) SM-kisat ovat takanapäin, viikonloppu kului mukavasti radan reunalla muita kannustaessa ja maajoukkuetyöryhmän tehtävien parissa. Hieman outoa kieltämättä oli olla SM kisoissa ilman hevosta, sitä kun ei ole tapahtunut vuoden 97 jälkeen kovin usein ;),no, joskus näinkin. Aluevalmennettavistani ratsukoista Annastina ja Sol pärjäsivät hienosti, ratsukko pääsi nuorten A-finaaliin T1 luokassa ja sijoittui 5.sijalle. Onnea heille. :) Veera ja Prins tekivät tasaisen suorituksen 4-käynnissä, ja ratsukon yhteinen ensimmäinen kisakausi ja ensimmäiset Sm kisat sujuivat mukavasti.
Nyt nokka kohti PM kisoja, ´kasassa on hieno joukkue ja oma tehtäväni on toimia joukkueen johdossa avustajana, olen iloinen siitä pestistä, ja onkin todella opettavaista ja hienoa päästä mukaan ja nähdä kilpailua erilaisesta näkökulmasta.
Aurinkoa kaikille.
28.6.
Tilanne katsausta.. Verinäytteet otetiiin islannista tulleesta ruunasta ja kaikki arvot olivat hyvät. Ruuna on myös ollut jo lähes 16 päivää täysin oireeton eikä kukaan muukaan tallimme hevosista ole sairastunut. Olemme konsultoineet eri eläinlääkäreitä ja koska tilanne tämän islannista tulleen flunssan vuoksi ei ole ollut ihan yksinkertainen, olemme saaneet ohjeeksi käyttää myös omaa järkeä ja toimia sen mukaan mikä järkevimmältä tuntuu. Eläinlääkärimme on antanut meille luvan avata hevosliikenteen ja jatkaa kaikin puoli normaalisti. Me kuitenkin teimme oman päätöksemme ja emme edelleenkään kuljeta hevosia emmekä altista niitä rasitukseen. Hevoset lomailevat suurimman osan kesästä tai niillä korkeintaan tehdään jotain hyvin kevyttä. Haluamme nyt varmistua että flunssa on kokonaan ohitse ja odotamme vieläkin lisä tietoa siitä voidaanko mahdollista zoo epidemicuksen aiheuttamaa virusta tunnistaa. Muuten kaikki hevoset voivat hyvin ja ovat pirteitä ja energisiä.
8.6. Sierainlima näytteet tutkittiin evirassa, ja mitään mullistavaa ei niistä löytynyt. Muuntautuneita bakteereja ei löydetty eikä mitään muutakaan uutta. Tulos siis oli se mitä meillä olikin jo tiedossa eli streptocokin aiheuttamaa zoo epidemicus bakteeria. Eläinlääkäri on tulossa vielä ottamaan verinäytteitä, mutta nyt näyttää jo kaikin puoli paremmalta koko flunssan osalta. Ruuna yskii huomattavasti vähemmän ja liman eritys on alkanut vähenemään. Pirteä ruuna on lähinnä tylsistynyt erakko elämään ja kaipaisi selvästi jo enemmän virikkeitä. Me haluamme kuitenkin pelata varman päälle ja oireiden loputtua saa ruuna lepäillä vielä muutaman viikon jotta voimme varmistua että flunssa on selätetty sekä katsomme että kaikki veriarvot ovat normaalit.
2.6. Eläinlääkäri on käynyt tutkimassa oireilevan ruunan ja siitä on lähetetty näytteet eviraan. Tänään oireilu oli jo osittain lievempää ja ulkoilma selvästi on paras vaihtoehto tällähetkellä. Eviran tulokset saamme toivonmukaan piakkoin.Kukaan tallin muista hevosista ei ole näyttänyt mitään flunssaan viittavia oireita.
28.5. Tänään uusi hevosemme alkoi oireilla lievällä sierain vuodolla sekä aivastelulla. Thotti pysyy edelleen karanteenissa ja kaikkia hygienia ym varotoimia on kiristetty. MEILTÄ EI OLE HEVOSLIIKENNETTÄ KILPAILUIHIN EIKÄ MUIHIN TAPAHTUMIIN. Nyt voimme vain odottaa lisä informaatiota flunssasta ja huolehtia hyvin hygieniasta kun käsittelemme Thottia. Thotti on karanteenissa ulkona omassa luonnon niitty tarhassaan, ja pysyy siellä kunnes voimme olla täysin varmoja että oireet ovat loppu ja hevonen täysin terve.
26.5. Islannin flunssaepidemian takia, uusi hevosemme Thotti on edelleen eristyksissä muista hevosista eikä ole vielä näyttänyt mitään flunssa oireita. Thotti lepäilee vielä tarvittavan ajan sekä pidetään erillään muista hevosista jotta mahdollinen flunssatartunta voidaan minimoida. Talliltamme ei myöskään ole hevosliikennettä kisoihin ym tapahtumiin ainakaan niin kauan kun on pienikin mahdollisuus on että virus voisi vielä itää. Islannista saamamme tiedon mukaan itämisaika on harvinaísen pitkä, joten siksi haluamme pelata varman päälle ja välttää turhat riskit.
21.5.
Uusi tulokas islannista... Tallillemme muutti uusi tuttavuus, 8 v ruuna Thotti f. Habae.
i.Flögri f. Habae 8.11, ii. Sveinn-Hervar f. Thufu 8.25, e.Tibra f. Halbae ei Galsi f. Saudarkroki 8.44
10.5.2010 Työntouhun ja kiireen keskeltä...
Kesä tulee vihdoin, kauan sitä on odotettukin. Aika on kulunut pitkälti tarhojen teko puuhissa, erilaisissa raivaustöissä sekä tallin maalaus puuhissa,ja kaikki muu aika opetus ja ratsutus töissä. Pian alkaa olla valmista ja kuun vaihteessa suurin osa hevosista muuttaa tallille. Epäonnikin on seurannut mukana, treeni ja kilpailu suunnitelmat voivat muuttua hetkessä ja se muistuttaa taas kerran siitä kuinka haavoittuvaisia hevoset ovat. Nuori ori Frostan loukkasi jalkansa tapaturmaisesti ja joutui sairaslomalle. Tänä kesänä oli tarkoituksena pyörähtää oriin kanssa ainakin parit kisat harjoitusmielessä mutta ne haaveet siirtyvät syksyyn. Sellaista se on, aina ei ole onni myötä.
Katjan tamma Lippa varsoi todella suloisen ori varsan, jonka isä Fengur. Onnittelut siitä:) ja Nott suuntaa piakkoin uuden sulhasensa luokse, jännittäviä aikoja siis tiedossa. Päivitämme tallin toimintaa piakkoin sivuille ja vielä on mahdollista varata kursseja syksylle ja yksittäisiä valmennus tunteja.
-M-
19.3.2010 UUSIA TUULIA... Muutamme toiminnan kesän alusta Pornaisiin josta saimme vuokralle puolet todella idyllisestä maalaistallista. Meillä on hyvät ratsastuspuitteet ja upeat maastot joka mahdollistaa vihdoin myös sen että voin ottaa vastaan hevosia askellajikoulutukseen. Pyöritämme tallia yhdessä ystäväni Katja Laakson kanssa. Voit kysellä jo nyt paikkoja treenihevosille. :) ja meille voit tulla myös valmennukseen omalla hevosellasi.
12.3.2010
Kevät alkaa hiljalleen tulla, hyvä niin koska tämän talven pakkaset vähän rajoittivat opetus/valmennustöitä. Osallistuin helmikuussa Ypäjällä valmentajaseminaariin jossa oli erittäin hyödyllisiä luentoja mm. hevosen ruokinnasta sekä urheiluhevosen tyypillisimmistä vammoista. Nämä luennot taas kerran vahvistivat kantaani siitä että hiljaa hyvä tulee. Kestävän ja terveen hevosen valmentaminen on pitkä prosessi ja vain maltilla ja järkevällä treenillä voidaan minimoida rasitusvammojen syntyä. Nattrun muutti Asikkalaan Peltomaan tilalle kasvamaan muiden varsojen ja nuorten hevosten laumaan. Itsenäinen pikkuneiti näytti oikein hienolle päästessään muiden ikätovereidensa luokse, liikkeitä ja ravia on selvästi peritty äidiltä Nottilta:) Kevät lähestyy niin vauhdilla että nyt alkaa tulla kiire seuraavaa ori valintaa päättäessä. Katsotaan jos sitä lähtisi vaikka retkelle Ruotsiin tai vaikka Tanskaan....:)
Pall B. Hollmarsson oli pitämässä Dynurissa kurssia muutama viikko sitten. Oli todella antoisaa ja mukavaa kurssittautua tutun valmentajan opeissa taas pitkästä aikaa. Pall ehti valmentaa meitä useiden vuosien ajan. Seuraavaksi olisi tiedossa valmennusta Reynir Palmassonin kanssa parin viikon kuluttua.
Kevättä odotellessa
Mari
23.1.2010 Kalenteri on täyttynyt kevään osalta, vielä joitakin satunnaisia päiviä vapaana jos olet kiinnostunut varaamaan kursseja/opetusta. Kesälle voi tehdä jo varauksia koskien kursseja ja hevosten koulutusta. Aluevalmennukset pidetään sovitusti Kuumassa. Valmennuspäivät ovat myös päivitetty Sihyn sivuille. Aurinkoisia pakkaspäiviä kaikille:)
Myydään: Supreme koulusatula lyhyt sekä kaareva selkäiselle hevoselle.hp.400eur

